Friday, January 23, 2009

MehuHetki

Lasten mehuhetki
päättyi ikävästi
aikuiset alkoi leikkiä
maapallolla polttopalloa

Nukuin vanhempieni välissä
keskellä aikakauttani
KekkonenKekkonen
heräsin välillä itkuun
ja nukahdin uudestaaan

Iso musta enkeli
söi päivänsankarin
polttopallon jäljiltä tuli sitten
hiljaisempaa aikaa

Lapseni heräsi omassa sängyssään
kuumissaan, kummissaan
pää täynnä ajatuksia
se oli öinen mehuhetki,
keskellä lapsen aikakautta
siitä haluaisin tietää enemmän

Wednesday, January 21, 2009

VesiPääjohtaja

Kaikkihan tietävät, että ministeriöissä on valtiosihteereitä ja alivaltiosihteereitä, mutta ei ylivaltiosihteereitä. Mikähän logiikka siinä on? Ehkä tämä titteli on varattu Martti Ahtisaarelle tai Simo Frangenille, sitten kun jompikumpi jää eläkkeelle.

Sen sijaan tarkastajapuolella löytyy hienosti ylitarkastajia, tarkastajia ja apulaistarkastajia. Samoin virastoissa piisaa ylijohtajia, johtajia ja apulaisjohtajia sun muita pikkupomoja. Lisäksi on pääjohtajia ja varapääjohtajia, mutta miksi ihmeessä ei ylipääjohtajia ja alapääjohtajia? Tylsää.

No, jatketaanpa tittelilogiikan haarukointia. EU:n komissiossa on ympäristöpääosasto, jota johtaa ympäristöpääjohtaja, luonnollisesti. Osasto jakaantuu maa-, ilma- ja vesiosastoihin, ja on siellä jokunen muukin osasto. Tämä menee jo liian ilmeiseksi, sillä näiden osastojen pomojen tittelit ovat tietenkin maapääjohtaja, ilmapääjohtaja ja vesipääjohtaja. Oikeesti.

Olisi siinä meikäläisellä virkauran huipentuma, jos tohon viimeseen virkaan pääsisi.

Tykkään kyllä tavallaan nykyisestä ympäristötaloussuunnittelijan tittelistäkin, sillä tietääkseni olen ainoa tämän tittelin haltija Suomessa. Muuten, englanniksi voisin käyttää hupaisaa eco-eco-planner -nimikettä, jota ainakaan google ei tunne toista tapausta.

Sunday, January 18, 2009

Isi Ajaa Autoa

Jälkikasvumme oppii kovaa vauhtia uusia sanoja ja lauseitakin kuuluu jo osaamisalueiseen. Perussanasto on jo aika vahva: pissa- ja kakkateemakin on laajentunut ja kattaa jo pippi-sanan täsmällisen käytön.

Erityisen ylpeä olen siitä, että kaupan makkarahyllyn kohdalla Vuokko toteaa iloisesti että "Isi syö makkaraa", ja vierailulla ollessamme iltateen parissa Vuokko kommentoi juomavalikoimaa sanomalla selkeästi "kalja".

Liikennesanosto on varsin monipuolinen: metro, juna ja bussi ovat peruskauraa. Yhtenä aamuna Vuokko yllätti heti ensimmäiseksi sanomalla "Vuokko ajaa mopolla ojaan". Hieman huolestuttavaa, mutta kovin ylpeä en osaa myöskään siitä, miten usein auton nähdessään saan kuulla Vuokolta että "Isi ajaa autoa". Vuokra-autolla on kyllä muutaman kerran lähiviikkoina ajettu, mutta ei se kovin yleistä kyllä ole.

No, lohduttaudun sillä ajatuksella, että saan kuulla nuo sanat juuri siksi, että se tapahtuu niin harvoin, ja "harvoin on herkkua", Vuokon mielestä.

Sunday, January 11, 2009

KirjastonHoitajat

Meidän perheen naisiin on iskenyt kirjastovimma. Kummatkin haluavat isona ryhtyä kirjastonhoitajiksi.

Vuokko ei sitä ole vielä eksplisiittisesti sanonut, mutta sen näkee siitä innosta millä kirjat lähtevät hyllystä ja menevät uudessa järjesyksessä sinne takaisin. Myös kirjojen analysointi kuuluu Vuokon lempiharrastuksiin.

Vuokon äiti taas on jo pidempään ajatellut, että tutkijan työ ei olen niin vakaa ammatti että siitä kannattaisi loppuun asti pitää kiinni.

Sikäli ymmärrän heitä, että huolehtivaisina ihmisinä moinen hoiva-alan ammatti sopisi heille. Kirjastonhoitajan työssähän nykyään korostuu sairaiden kirjojen hoitaminen, sillä niiden osuus koko kirja-arsenaalista on selvästi kasvanut. Sairaiden kirjojen kärkipäätä ovat perinteisesti olleet poliitikkojen vaalikirjat ja muistelmat, mutta valikoimaan ovat liittyneet muun muassa urheilijoiden ja julkkisten tilitysopukset. Oma kategoriansa on henkisesti sairaiden kirjailijoiden tekeleet, pervot ja tervot ym. sellaiset.

Itse en ole suunnitellut ammatinvaihtoa, mutta käytyäni Kotkassa olen alkanut haikailla hauskemman nimisen asuinpaikan perään. Kotkasta kun löytyy mm. semmoisia paikkoja kuin Ämpyri ja Tiutiainen.

Ne voittavat Pyllymuron 6-0.