Tuesday, December 6, 2011

Suomen muistikuvia

Hämeenlinna vuonna 1984, Sibeliuspuistossa pussista kaljaa. Sokkarin korttelia ympäri vastapaivää epätoivoisesti. Mitsubishin takapenkille sammun. Sitten Rengon Heinisuolla saapas täynnä rahkasammalta. Huhtikuun aamuöinen teerenpulputus. Mutapainia Suursuolla, 10 märkää tyyppiä ahdettu kuplavolkkariin. Pullo Finlandiavodkaa elokuvateatterissa.

Vuosi 1987, Parolannummella BTR -60:n kaasu pohjassa, ei tunnu edes mahanpohjassa. Musta Baretti, sekin jo hävitetty. En lähtenyt kertausharjoituksiin. Ei tultu hakemaan. Lähdin kerran bussilla Jyväskylän pohjoispuolelle, jonkun mäen taakse. Huuhkajan öinen huuto, pelästytti mustarastaan, ja se muuttui valkoiseksi kauhusta. Lähdin potkukelkalla jäiseen alamäkeen, niin kovaa että se muuttui henkiseksi ylämäeksi. 1988. Opiskeluajat, ne meni liian äkkiä. Hikoilua Tavastiaklubilla ja Sikakatsomossa. Aaltoja katsomossa ja maljakossa. Metrolla ajelua öiseen aikaan. Keltavästäräkki teki pesän taskuun. Helsingin Sanomatkin tuli kerran jaettua koko Käpylään rauhanmarssin jatkoilla.

1997. Työelämä, sitä samaa aina vaan. Roskapankissa perjantai-iltaisin rennompi tunnelma. Kallioon sitä juurtui ja pussikaljaa taas. Kerran näin kun kurkiaura kaarteli epätietoisesti Helsingin yllä. Miettivät kai oliko kevät vai syksy. Hakaniemenrannasta kuului kevät, ja matka jatkui taas.

Wednesday, October 12, 2011

Kaarlen Kulma

Saavuin tänne Viipurinkadulta

se ei tuntunut miltään sadulta.

Avokonttorin jaetut jutut

Oudot tyypit, mut pian jo tutut!

Mietin, et jos kaipaan turvaan

Roskikseen heti kurvaan..

No, siellä kerran pari olutta maisteltiin

Kallion hikeä hiukan haisteltiin.

Joo, raportteja täällä tuli väsättyä

ympäristöpolitiikan kimpussa häsättyä.

Muistan vanhan kunnon HEKOn

ja sen kylkiäis-hekohekon!

Perustettiin Ekokompassi

avattiin ihan yks kaljakassi.

Oli päivä hyvä taikka paha

kulmilla kahvista täyttyi maha

Sai omat murheet täällä murista

jos/kun alkoi päässä surista

Mutta ratkesi myös moni pulma –

Paikassa nimeltä Kaarlenkulma!

Friday, September 23, 2011

Avoimet Saluunat

Saluunoita ei ole suljettu
ei edes avattu.
Olemme silti sisällä.
Näitä ei avata
ne ovat auki kuin nyljetyt hanhet.

Friday, April 8, 2011

EkoKompassi

Mikä ihmeen ekokompassi?

Onks se joku väärennetty passi?

Toki sillä onnistuu rajan ylitys

mut palkaks tulee mielen hyvitys

Jos haluat säätää suuntaa

tai watit säästöiksi muuntaa

tai ostojen jälkeä pienentää

päästöjä ja mössöjä vähentää

Ota käyttöön järjestelmä tämä

tää ei oo mikään autonrämä

tällä pitkälle voit päästä

jos aloitat omasta päästä

täytät pari lomaketta

lisäät vähän asennetta

niin jopas alkaa pelittää

ei tarvi asiakkaille selittää

kun teot puhuu puolestaan

jolloin sinä puolestaan

saat niittää kunniaa, mainetta

ja vähentää verenpainetta

Jos ei nyt koko maailmaa

niin palan maata ja ilmaa

olet saanut pelastettua

ja omaatuntoa nostettua!

Nyt on hyvä mieli ostoskassissa

kun olet mukana Ekokompassissa!

Friday, January 28, 2011

Mr. Keke

Mr. Keke saapui kerran kokoukseen

vartin myöhässä

vaipui ajatuksiinsa,

melkein uneen.

Afrikassa työskentelystä Kari kertoi mielellään.

siellä oli aikaa tehdä kaikkea

kun oli siivooja ja muuta apuhenkilöstä

Silloin ymmärsimme mistä kaikki johtui!

Kansainvälisissä ympyröissä Kari on kuin kotonaan.

Ilmastoasioissa Kari on ollut aikaansa edellä;

samoin tulvasuojelussa, ekorakentamisessa, ylipäätään ympäristöriskien haistamisessa.

Olisiko Helsingillä nykyisiä ilmastotavoitteita

ilman Karia ja pohjoismaista indikaattorivertailua

Karilla on rauhallinen mieli, kiireetön olemus,

ja perusteellinen tapa kirjoittaa sähköpostia.

Työpäivät venyivät usein iltamyöhään.

Mikäs sen parempi aika keskustella työasioista kuin

perjantai-ilta seitsemän jälkeen!

Joskus olin siihen aikaan baarissa, kun puhelin soi; (tai nukkumassa!)

se keskustelu taisi jäädä lyhyeksi.

Kari on tarkka visuaalisista asioista.

Myös raporteissa.

Muutto Viipurinkadulta Helsinginkadulle.

Karin huone piti saada tyhjäksi.

Arkistot olivat vallanneet jo vallanneet miehen,

kirjahyllyt, hyllyn päälliset, tuolit, tuolin alustat, kaapit, työpöydän, työpöydän alustan, .. jaloille oli sentään tilaa!

Talkootöinä pakattiin papereita, kirjoja ja artikkeleita.

Oli siinä hommaa!

Muutto saatiin kuitenkin aikataulussa tehtyä,

suunnilleen.

Aina Kari löysi pinoistaan

tarvitsemansa paperin.

Kari on aina ollut perusteellinen.

Paikallisagenda-projektin laaja-alaisuus!

Uskaltaisikohan joku vielä moiseen ryhtyä?

Kaupunkilaiset pääsivät mukaan työryhmiin, Finlandiatalolle, ohjelman suunnitteluun,

osallisuus toteutui hienosti.

Kari on aina valmis syvällisiin keskusteluihin kestävästä kehityksestä.

Kari toteutti ihan mahdottomia tehtäviä.

Yleensä ajatellaan, että sellaisia tekevät vain

toimiston näpsäkät tytöt ja pojat.

Näköjään tämä rauhallinen mies

pystyi mahdottomiin työsuorituksiin, kattaviin analyyseihin, laajoihin taustaraportteihin, ja vaikuttaviin ohjelmiin!

Kari työskentelee kuin vahva juna,

hitaasti käynnistyen,

tasaista tahtia kohti päämäärää,

joka jälkikäteen ajatellen

näyttää olleen kirkkaana mielessä.

Työkavereille päämäärä ei aina aluksi ollut niin selkeä,

mutta kyllä se pikku hiljaa selkeni:

Kestävä kehitys.