Musta Joulu

Niin taas joka puolella hoetaan että on kamalaa kun oli musta joulu. Mikä musta joulu tämä nyt oli, meillä ainakin on takapihalla ihan vihreä nurmikko. Etupihalla, mistä on nyhdetty ruusupensaat hevon kuuseen, on kyllä enemmän ruskeaa. Mutta YLEn sääkartallakin oli vihreää etelä-Suomen päällä, joten kyllä tämä oli selvästi enemmän vihreä joulu kuin musta joulu.

Vihreästä joulusta tulee mieleen ekojoulu, mutta tässä mielessä ehdotus ei ole kovin hyvä, se myönnettäköön. Ekomielessä joulu on ennemminkin henkisesti musta. Niin materialistinen joulu nykyään on, että meinää yököttää. Meidänkin piskuinen 7 kk Vuokko sai valtavan määrän lahjoja, vaikka ei taatusti ymmärrä, mitä lahja on, saati että ymmärtäisi niiden kaikkien lahjojen luonteesta yhtään mitään.

Oli meidän joulussa sentään jotain ekoa; ei jouluvaloja, ja kuusikin tuli valittua lähimetsästä metsänhoidollisin perustein. Eikä syöty siivuakaan kinkkua.

Mutta eikö joulu voisi olla vain perinteisesti punainen joulu? Joulupukin kauhtana, rosolli, joulun pöytäliina, ja isien silmät jouluaamuna ovat kaikki useimmiten punaisia. Tänä vuonna oli muuten myynnissä kokopunaisia muovikuusiakin! No, kenties vihreä ja punainen joulu ovat liian poliittisia nykypäivänä? Musta joulu sen sijaan on epäpoliittinen, kaikille yhtä synkkä.

Miksihän kukaan maalikauppias ei ole vielä tuotteistanut joulun värejä? "Haluatko valkean joulun? Hae nyt meiltä 50 litraa lumenvalkoista Tikkurilan jokeria, niin johan saat hetkessä koko kämpän ja vaikka takapihankin valkoiseksi!" tai "Hanki itsellesi vihreä joulu: meiltä nyt vihreää Teknosta hintaan 5 e / 100 litraa, sillä sat naapurisikin hetkessä vihreäksi eikä pelkästään kateudesta!"

Ei sitten tarvitsisi enää miettiä minkävärinen joulu meille nyt tänä vuonna tulee, kun sen saisi itse valita!

Tämä joulu oli poikkeukselinen, kun en saanut aikaiseksi edes joulurunoa. Lupaavasti alkanut lähiteema (viime vuonna lähibaarin joulu) ei siis saanut jatkoa lähikaupan joulusta tai lähikioskin joulusta. No, ehkä ensi vuonna on vuorossa lähikoulun "uusi vuosi".

VoimaPäivä

Yhtenä ruuhkan täyttämänä hetkenä
sen tajusin
Mikä tahansa päivä
voi olla VoimaPäivä
Silloin johdoissa on kirkkaita ihmisiä
ja kirkasta sähköä
turun murteesta poistettu konditionaali
ja epäystävällisyys viety Ämmässuolle,
"ei talvikunnossapitoa" -kyltit korvattu
"talvi epäkunnossa" -kylteillä,
ensilumi yrittää jo kolmatta kertaa,
ilman mitään epälogiikkaa.

Sinä päivänä ajan metrolla Järvenpäähän
kysyn yksikön toiselta persoonalta
kuka maksaa ravintolalaskun,
jos joulupukki on tuonut ilmaisen lounaan.

Sinä päivänä edes joulupukki ei vanhene
lapset vetäytyvät pienemmiksi
kerätäkseen voimia
huomista varten.

KissanPäivä

Näinä adventtisohjoisina aikoina kun kaupungilla kulkee, ei voi olla ajattelematta, etä monella olisi oppimista kissan elämästä. Oikeastaan kahdesta syystä; tietenkin rennon elämäntyylin takia, mutta myös tietyn päättäväisyyden takia. Joululahjojen perässä juoksevilta näyttää puuttuvan molempia.

Meidän Puksu-kissan päivä menee suunnilleen seuraavasti. Aamulla kuuden seitsemän aikaan se herättää meidät naukaisemalla muutaman kerran sängyn vieressä ja sitten se pomppaa kyhnäämään kylkeä tai naamaa, jos en muuten herää. Se on aika viisas temppu, sillä se tietää, että se on ehkä varmin aika vuorokaudesta saada hellyyttä ja silitystä. Siihen aikaan kun herään, tiedän nimittäin ihan hyvin, että kissaa ei saa hiljaiseksi muuta kuin silittämällä. Siten on koko perheellä toivoa saada vielä vähän nukuttua.

Sitten kun ollaan aamiaisella, alkaa päättäväinen naukuminen takaoven luona. Toiveena on tietenkin päästä ulos, ja jos sattuu olemaan viikonloppu tai kesä, toiveet saattavat hyvin toteutuakin. Varsinkin kesällä aamukahvi ulkona onkin sekä kissan että isännän lempiharrastus.

Sitten onkin pian päiväunien aika. Ja ne ovatkin riittävät, sillä ne kestävät yleensä 4-5 tuntia. Yleisin päikkäripaikka on sauna, varsinkin jos ovi on muistettu jättää auki. Siinä on kadehtimista monella - saisipa olla monta tuntia saunassa joka päivä;-)

Sitten alkuillasta on toinen ulosnaukumisen paikka. Mutta viimeistään sitten, kun isäntä on tullut kotiin töistä, alkaa ruuan kerjuu. Sekin on yleensä viisaasti ajoitettu siten, että töistä väsynyt isäntä ei jaksa vastustella, vaan kiltisti kaivaa jääkaapista einestä pikku lemmikille.

Loppuillasta isännän ja kissan rentouden kaipuulla on yleensä yhteinen toteutuskanava, eli sohvalla makoilu ja tv:n tuijotus. Tähän on kuitenkin tullut pieniä säröjä, sillä perheen vauva on myös oppinut kyseisen harrasteen. Ja kissa ja vauva eivät ymmärrettävistä syistä viihdy samalla sohvalla kovin luontevasti.

Kissan kadehdittavista ominaisuuksista voisi vielä mainita itsenäisyyden ja omahyväisen välinpitämättömyyden. Nimittäin jos sitä ei kiinnosta olla sosiaalinen, se ei kaihda osoittaa sitä, vaan vetäytyy nokka pystyssä omaan rauhaansa.

Meillä ihmisillä moista ei katsottaisi hyvällä, vaikka monta kertaa sellaisen tahtoa voisi ollakin.

Pikku Joulut

En voi ymmärtää niitä, jotka eivät halua osallistua firman pikkujouluihin.

Ymmärrän hyvin niitä, jotka pikkujoulujen jälkeen ovat sitä mieltä, että olisi ollut parempi jäädä kotiin.

Tähän ristiriitaan tietenkin perustuu pikkujoulujen viehätys ja suosio. Siihen, että ei tarvitse tai oikeastaan edes saa esittää vakavaa naamaa työkavereille tai pomolle, sillä hauskanpito ja sekoilu kuuluu asiaan tai oikeastaan on itse asia. Ja ihan samasta syystä sitten maanantaiaamuna aika montaa hävettää mennä takaisin töihin..

Pikkujouluja on kuitenkin erilaisia, vaikka moni muuta väittää. Jos on ollut saman firman palveluksessa 25 vuotta, voi samanlaisuuden illuusio toki käydä päälle. Silloin on kuitenkin jo syytä joko vaihtaa työpaikkaa tai edes pöytäseuruetta pikkujoulussa.

Jos taas työkavereiden sekoilu alkaa kyllästyttää, täytyy alkaa itse sekoilla. Jos oma sekoilu kyllästyttää, täytyy alkaa tarkkailla muiden sekoilua ja tallentaa se digikameralle. Tai vaikka vuorovuosina vaihtaa näitä rooleja.

Monena vuonna olen havainnut, että paras vaihe pikkujouluissa on pohjustus, se kun työkavereiden kanssa istutaan kahvihuoneessa tai baarissa ja räpätetään mukavia. Ensimmäinen olut maistuu aina parhaalta, ja ensimmäinen typerä pikkujouluvitsi kuulostaa parhaalta. Loppuillasta kummatkin alkavat kyllästyttää.

Joten, pian pääsee kuulostelemaan niitä ekoja vitsejä. Vai pitääkö nekin itse kertoa..

Virka Mäelle!

30.11., osastopäällikön läksiäiset



Hei kuules Pekka

osta itelles rekka!

Sillä pääset Vantaalta

jos alkaa tuntua ahtaalta

hei täällä on tilaa

heittää pikku pilaa!

Tuu tänne edes kääntymään

naamaa vaikka vääntämään

tai ehkä tavataan torilla

niinkuin apina ja gorilla

syödään leipä ja pulla

syytä on siis takaisin tulla!

MyrskyTuuli

Mun pomo lähtee pois meiltä töistä. Se sano viime viikolla et se menee semmoseen firmaan jonka nimi on MuutosTuuli. Se on semmonen firma joka tekee jotain johdon konsultointia, yrittää muuttaa organisaatioita tai ihmisiä.

Mun työkaverit on sitä mieltä, et semmonen ei oo oikeeta työtä. Siinä vaan puhutaan paskaa niin kauniisti (!) et sitten pomojen on helpompi tehdä ns vaikeita päätöksiä, eli siirtää vääriä tyyppejä oikeisiin paikkoihin tai sitten irtisanoa ne kokonaan pois.

Työkavereita varmaan vituttaa, kun se pomo on kuitenkin aika reilu ollut, eikä ole tietoa millainen kusipää siihen tulee tilalle. Mua se ei haittaa, kun mä lähden muutenkin samana päivänä töistä kun se pomo lähtee.

Tää on mulle poikkeuksellinen tilanne että mun pomo lähtee oma-aloitteisesti veke. Mulla on nimittäin kaikissa kolmessa edellisessä työpaikassa käynyt niin, että pomo on jollain keinolla siirretty ns. muihin tehtäviin. Meillä julkisella sektorilla kun niitä pomojakaan ei voi irtisanoa ellei ne ole töpeksiny aivan todella rankasti, vetäny viinaa rajusti töissä tai ahdistellu seksuaalisesti jotain.

No, mun työkaverit ehdotti että mun pitäis perustaa myös konsulttifirma. Mä voisin mainostaa sitä niin, että jos haluatte päästä eroon jostain pomosta, palkatkaa mut sen alaiseksi. !! En tietenkään tiedä mikä ominaisuus minussa on se, joka saa pomot epäsuosioon, mutta samapa tuo, sillä tulos ratkaisee. Ehkä teen ne hulluiksi omilla sekopäisillä jutuillani, mutta alitajuisesti kohdistan ne pahimmat vain pomoilleni.

Ja sen firman nimi olisi sitten kuulemma MyrskyTuuli.

40 vuotta eikä suotta

Prankkari 26.10

Monta rämettä olen nähnyt
minä, vähän rämettynyt
Kulkenut olen koskissa ja korvissa
sinetit Koskenkorvissa
Tutkaillut olen lettoja
manaten Perkelettoja
astunut vahingossa rimpinevaan
Pietarissa langennut - Nevaan

Mättähältä mättähälle
olen kiertänyt aapoja
varoen Laureja ja Aapoja
kutsunut Kalervo Palsaa
tanssimaan suosalsaa

Yhä etsin sitä oikeaa keidasta
ja tahtia en hidasta
Sillä tästä alkaa kohosuo
jos vain joku oluen tohon suo!

TyöRyhmäTyö

Välillä kun katselee joitakin työkavereita, sitä alkaa pohtia, että voivatko työt vähentyä ollenkaan. Toki sellaisiakin ihmisiä isossa virastossa näkee, joilla on varmasti JOSKUS ollut töitä, mutta vuosikausia sitten on onnistuttu pääsemään sellaiseen tilaan, että "normaalin" työläisen termeillä puhuttaisiin lähinnä työn vieroksumisesta.

Enemmistö nuorehkoista työkavereista, ja erityisesti määräaikaiset pätevät, ovat kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että töitä tuntuu kertyvän jatkvasti lisää. Se panee miettimään, että mistä ihmeestä ne kaikki työt oikein tulevat? Esimiehiltä ehkä, mutta mistä ne työt tulevat esimiehille? Varsinkin julkisella sektorilla tilanne on sikäli kummallinen, että organisaatio ei tavoittele voittoa, ja sitä kautta ei ole motiivia lisätä töitä.

Onko olemassa joku työn lisääntymisen luonnonlaki, jota ei ole vielä "keksitty" lisätä luonnonlakien listaan?

Olin viime viikolla Munchenissä erään työryhmän kokouksessa. Olin siis tekemässä työryhmätyötä. Kokous oli onnistunut, ja ehkä yksi syy siihen oli se, että työryhmä päätti lopettaa olemassaolonsa (ensi keväänä allekirjoitaneelle järkättäviksi annetttujen loppubileiden jälkeen)! Tietenkään kaikkia ryhmän tehtäviä ei tullut ratkotuksi, mutta ryhmä totesi, että niitä ei myöskään ratkota virkatyönä, vaan asioiden hoitamiselle tarvitaan jokin muu rahoitus ja projekti jne...

Mutta oleellista oli se, että ryhmä päätti todeta olemassaolonsa tarpeettomaksi! Ja sen ei olisi TARVINNUT tehdä niin - siis olisimme voineet jatkaa vaikka maailman ääriin saakka aiheen pohtimista vanhalla "konseptilla".

Tarinan opetus on siis se, että työn määrä voi myös vähetä. Se kannattaa pitää mielessä, että kaikkia töitä ei kannata aina jatkaa vanhasta tottumuksesta. Jos asiat eivät työryhmässä tai projektissa etene, kannattaa ehdottaa työn lopettamista, vaikka kommentilla saisikin muiden leuat loksahtamaan auki. Leuatkin nimittäin tarvitsevat liikuntaa. Aikansa eläneet työt kannattaa siirtää historiaan. Uuden työn aloitus on sitä paitsi aina jännittävämpää kuin saman vanhan jauhaminen.

Semmoista on työelämä.

Äiti luonto

Hassu miekkonen
tuo äiti luonto
sillä on pehmeä maitovuoro
se keväinen vuoro-kausi-vaihto
sukupolvelta toiselle
ja ihan oma suudelmakorkeus
sen kasvoa en tunne
en lapseni syntymätahtoa
enkä omaa

Perhekuvia

VarpaJäiset

Maapallon syntyhetkellä
Jumalan varpaiden
kutiava nöftä
tallennettiin pakkaseen.

VarpaJäisiä
on siitä asti vietetty
aina maapallon uusiutumispäivänä.

Sitä krapulaa ei parannella
normaalikeinoilla
vaan varpaidenvälien
puhdistusrituaalilla.

MittaSuhteet

Vauvan kakka
on heleä kakka
Sanotaan
mitä sanotaan
Pienempi otson läjää
isompi kurren papanaa
Lapsivedessä
tai pesuvedessä
kokonsa puolesta
aikuisten puheita
kertaluokkaa mahtavampi!

Sitova ilmoittautuminen

Hyvä vastaanottaja,

osallistun 100-varmasti ilmoittamaanne tapahtumaan.
Aion tulla tuntia ennen ohjelman alkua.
Tarkoitukseni on nauttia kaikista hintaan kuuluvista palveluista ja oheistuotteista.
Olen aktiivisesti mukana koko ohjelman ajan.
Aion antaa palautetta tilaisuuden jälkeen.
Pyrin vaikuttamaan tapahtuman henkeen omalla vaatimattomalla panoksellani.
En aio aiheuttaa järjestyshäiriöitä, ainakaan kohtuuttomasti.
Paitsi jos en ole tyytyväinen ohjelmaan, sidon itseni ovenkahvaan, enkä poistu paikalta ennen kuin johtaja on antanut henkilökohtaisesti selityksensä.
Anteeksi, mikä olikaan tapahtuman aihe?

Laskettua Aikaa

Meille on laskettu aikaa
kelloa kaulaan sovitettu
ja aika se lasketteleekin
alamäkeä kohti nollaa
kunnes ollaan niin nuoria,
että aika kääntyy ympäri,
syntyy uudelleen.
Siitä alkaa nostettu aika
ja on aika nousta
kohti ylämäkeä!

Kokous Tekniikkaa

On kyllä suuri onni, että kokoustekniikkaa ei ole niin pitkälle standardoitu, että aina edes hallinnossa kokouksen muodollinen kulku olisi samanlainen. Niin monen näköisiä kokouksia on kyllä tullut vastaan, että oksat pois kokouspöydältä. Yksinkertaisemmillaan esityslistassa voi olla vaikka vain kolme kohtaa, tyyliin kokouksen avaus, ”substanssin” käsittely, ja lopetus. Vastaavasti joissakin kokouksissa on kymmeniä asiakohtia, joissa on tietenkin päätösehdotukset sun muut valmiina.

Paljon mukavampi olisi mennä sellaiseen kokoukseen, missä ei ole jo valmiiksi päätetty mitä päätetään.

Aika huvittavia ovat sellaiset hallinnon kokoukset, joissa käsitellään edellisen kokouksen muistiota, edellisen johtoryhmän kokouksen asioita, edellisen henkilöstöryhmän kokouksen asioita, ja sitten vielä vaikka seuraavan strategiakokouksen suunnittelua. Pitäisi lailla rajoittaa, kuinka montaa MUUTA kokousta saa yhdessä kokouksessa käsitellä.. Että kokouksella olisi edes joku oma tehtävä.

Kokouksissa ihmisten luonteet tulevat hyvin esiin. Miten ne ovatkin aina samoja ihmisiä, joilla on ehdotuksia, kun puheenjohtaja kysyy, onko muita asioita esityslistalle? Ja sitten on niitä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa sanoa mitään edes pyydettäessä. Ne ovat niitä, jotka näyttävät valuvan hetki hetkeltä enemmän pöydän alle.

Erityisen hauskaa on tarkkailla, millaiset ihmiset pyytävät puheenvuoroa kohdassa ”muut asiat”. Tunnen kovasti sääliä niitä ihmisiä kohtaan, jotka aina joutuvat tässä kohtaan nostamaan kätensä.. eivätkä koskaan saa asioitansa varsinaisina kokousasioina esille ;-)

Kaikesta huolimatta kokouksissa voi olla, ja pitää olla myös hauskaa. Puheenjohtajalla on tietenkin ratkaiseva merkitys siinä, millaisen tunnelman kokoukseen onnistuu luomaan. Tunnelman keventäminen voisi oikeastaan olla lakisääteinen kohta asialistalla.

Sitä odotellessa, että kansallinen kokoumus toteaa, että kokousten pitäminen on kokoumuksen yksinoikeus...

David Bowie

Aika kulkee, menee eteenpäin
mutta eteenpäin kohti mitä?
Joskus aika valuu, vierii, ryömii,
nopeammin tai hitaammin
mutta minne muka?
Ei minnekään.
Aika vain muuttuu,
vai ajatko muuttuvat,
viisari pyörii ja numerot vaihtuvat,
mutta aika on aina vähän eri.
Aika voi hypätä
mutta silloinkin vain kuvainnollisesti
niin kuin silloin kun
lapsi syntyy
tai lehti putoaa
tai jäät lähtevät
sitä kuvittelee, että on aika muuttua
olla joku toinen

Suomen hallitus

Minun on onniteltava Suomea sen uudesta hallituksesta. Erityisesti kohdistan onnittelut uusien ministerivalintojen valintaperusteisiin. Koska näitä perusteita ei toistaiseksi ole julkisuudessa näkynyt, joudun paljastamaan ne tällä palstalla.

kuka on urheilullisimman näköinen kaveri? urheiluministeri (Wallin)
kenellä sama pää kesät talvet? pääministeri (Masa)
kenellä on eurooppalaisin nimi? eurooppa-ministeri (Thors)
tähän käy sisäpiiristä joku tuntematon - sisäministeri (Holmlund)
joku blondi joka sopii telkkariin? viestintäministeri (Linden)
miten saadaan kuntien talous kiville? kuntaministeri (Kiviniemi)
kuka meistä on eniten ulkona? ulkoministeri (Ike)
kenet on pakko myydä ulkomaille? ulkomaankauppaministeri (Väykkä)
onko joku meistä joskus ollut oikeassa? oikeusministeri (Brax)
kuka keinottelee elimillä? elinkeinoministeri (Pekkarinen)
kuka on suoraan navetasta? maatalousministeri (Anttila)
kuka hyssyttelee eniten? sosiaaliministeri (Hyssälä)
kuka tykkää häkäpöntöistä? puolustusministeri (Häkämies)
onks meillä ketään joka ymmärtää näistä ympäristöjutuista?
ympäristöministeri (Lehtomäki)

Loput paikat arvotaan lipukkeen ostaneiden kesken.

Niinpä niin. Vain yksi on joukosta poissa, minusta olisi pitänyt nimetä myös logiikkaministeri. Tähän olisi sopinut Niinistö, jonka ainoaksi tehtäväksi olisi annettu osoittaa loogisesti (itselleen), että vastakkainasettelun aika on ohi.

Niinistö katsottiin kuitenkin sopivaksi puhemieheksi, missä tehtävässä hän saa itsekseen ihmetellä puhemiehen tuolista, miksi ihmeessä edelleen on olemassa hallitus ja oppositio.
Jep jep.

En värjää hiuksiani

En värjää hiuksiani, ellen oranssiksi
en osta ylihintaisia patonkeja, ellen ole Pariisissa
en käy hulluilla päivillä, ellen sekoa
enkä muistele pahalla sitä vähää mitä muistan

Olen yrittänyt käydä parturissa monta viikkoa
ja etsiä hyvää snagaria monta vuotta
olen ostanut torilta kalaa, lompakolta salaa
ajanut junalla Pasilaan ja takaisin
olen venyttänyt nuoruutta pidemmälle kuin laki sallii

Rakastan junan vessan kissaa, ja sen pissanhajua
rakastan asemalla pälyilyä,
ja asemalla pälyilijöitä
rakastaisin valkoista hametta, jos olisin tyttö, luulisin
rakastan lauseita, jotka eivät ala eivät lopu mutta liikkuvat,
joita ei saa kiinni mutta voi nähdä vilaukselta

Lausuntokulttuurista

Olen viime aikoina saanut kirjoitella muutaman lausunnon lautakunnan nimissä. Lausuttavat asiat ovat olleet sinänsä merkittäviä; olen saanut kommentoida pk-seudun ilmastostrategiaa, jätteenpolttolaitosta, Helsingin ympäristötilastointia ja seuraavaksi on vuorossa energiantuotantostrategian tarpeen kommentointi.

Lausuntoja on ihan kiva kirjoitella, vaikka ne tulevatkin aina ihan käsittämättömällä aikataululla, tyyliin "viikon päästä lautakunnassa". Ja sitten niitä varten pitää aina kysellä osastoilta mielipiteitä, koska lausunnonhan pitää yleensä edustaa viraston kantaa. Sepä onkin haastavinta: yrittää sovittaa omat ajatuksensa viraston linjaan sopivaksi.

Kahta asiaa kuitenkin jaksan tässä lausuntokulttuurissa ihmetellä. Miksi ihmeessä lausuntoja kysellään niin mielettömän paljon ja aina ja kaikista maailman strategioista ja ohjelmista ja vastaavista? Kuitenkaan niitä lausuntoja ei kovinkaan paljon oteta huomioon, tai niin ainakin virkamiehet valittavat. Ainakaan tällä ympäristöalalla.. Yksi pahimmista kyselijöistä on kyllä itse ympäristökeskus, joka sai mm. koottua kestävän kehityksen ohjelmasta hallintokunnilta 150 sivua lausuntoja, ja kyseessä oli vasta ohjelman puoliväli-raportointi.. Ja siinä hallintokunnat ovat sitten kommentoineet omalla vastuullaan olevia asioita.. miten ihmeessä sellainen massiivinen lausuntojen kerääminen edistää itse asioiden toteuttamista, on minulle täysi arvoitus.

Ja toiseksi miksi ihmeessä lausuntoja kysytään lautakunnilta? Suurimmassa osassa lausunnoista luottamushenkilöillä ei ole mitään sanottaavaa asiaan, tuskin edes jaksavat lukea niitä. Ainakaan oman virkamiesurani aikana ei tekemiäni lausuntoja ole lautakunnassa muutettu kertaakaan, ainakaan asiasisällöltään. Pilkkuja on kyllä viilattu.

Eikö olisi järkevämpää jättää tyhjänpäiväinen kommentointi virkamiehille, ja antaa poliitikoille päätettäväksi ihan oikeista asioita.. voisivat vaikka motivoitua hekin omassa työssään. Lautakunnissa asioiden lausunnoittaminen sitä paitsi lisää byrokratiaa ja paperinkulutusta ihan järkyttäviä määriä, käykää vaikka katsomassa vaikkapa yleisen töiden lautakunnan tai ympäristölautakunnan esityslistoja, jotka kaikki jaetaan jäsenille ja varajäsenille A4-versioina.

Demokratia= byrokratia? Tästäkin huolimatta aion kirjoittaa kriittisiä huomioita tuleviin lausuntoihini, ehkäpä ihan vaan omaksi ilokseni.

Talven viimeinen

Hoipun viimeisen yöbussin
viimeiseltä pysäkiltä
lippuja ei enää myydä
en ostaisikaan
rojahtaisin hankeen
jos sellainen olisi
istun ruusupuskan juurelle
rusakon silmät porautuvat
linnut ilman aiheita
valosta ei jää jälkiä
talvi on loppu
vielä ei ole kevät
olemassaolon taso
vähän alhaalla

Loan heittoa

Se on sitten vaaliviikonloppu tulossa. Vaaleihin liittyy monta kummalllista asiaa.

Yhtenä päivänä katselin metrossa vaalimainoksia. Kaikki ehdokkaat hymyilivät niissä. Sitten katsoin metrossa matkustavia äänestäjämassoja: kaikki olivat hyvin vakavan näköisiä. Kansanedustajat, jotka yrittävät edustaa kansaa, ovat siis selvästi aivan eri maata kuin kansalaiset. Mutta ilmeisesti ehdokkaana oleminen on jotenkin hauskaa, kun niitä niin kovin hymyilyttää. Ainoastaan Jan Vapaavuori näytti myrtyneeltä, siitä pisteet hänelle.

Sitten olen ihmetellyt, että aina näin maaliskuussa pidettävien vaalien yhteydessä paheksutaan sitä, että jotkut ehdokkaat syyllistyät loanheittoon. Mikä ihme se nyt on! Jos loanheitto oikeasti halutaan estää, niin sitten ei pidetä niitä vaaleja maaliskuussa, kun pihat ja pientareet ovat täynnä lokaa! Jos taas ehdokkaiden mustamaalaaminen halutaan lopettaa, pitäisi vastaavasti mustan maalin myyminen kieltää rautakaupoissa 2 kk ennen vaaleja.

Eräs Niinistö kampanjoi taas, että vastakkainasettelun aika on ohi. Mutta eikö juuri vaaleissa ehdokkaiden tule asettaa omat ajatuksensa VASTEN toisten ehdokkaiden ajatuksia? Minä en ainkaaan äänestä sellaista ehdokasta, jolla ei ole yhtään omaa ajatusta, joka vain hokee puolueen tai aku ankan kantoja. Tottakai vaaalien jälkeen on tehtävä yhteistyötä, mutta vaaleissa pitäisi kyllä ennen kaikkea erottua muista, asettaa itsensä vasten muita puolueita ja ehdokkaita.

Vielä yksi paradoksi: Olen menossa sunnuntaina äänestämään, mutta on kyllä semmoinen tunne, että äänestyskopissa ei paljon äännellä, siellä pitää olla hiljaa kuin kirkossa. Vai mitenhän äänioikeudelleni kävisi, jos alkaisin kopissa kovaan ääneen huutaa, että ÄÄNESTÄN JOHANNA SUMUVUORTA, KOSKA SUMUISTEN VUORTEN GORILLAT ON NIIN KIVA ELOKUVA!!

Onnea vaan Johannalle ja muille hyville ehdokkaille!

Sanat lumen alta

Huomaatko miten
alastomia sanat
lumen alta tullessaan,
syksyllä kylvetyt
hautuneet paljaiksi,
kohta niitettäviksi.

Mutta ne odottavat
kevään henkäystä,
hyötykäyttäjää, puhtaanapitolaitosta
tai seuralaista, kokonaista lausetta
uusioelämää.

Muuttolintu muuttolintu
näytä nokkas
onko huomenna enää routa
ja jos ehdit
tällä pysäkillä,
pullauta
sanainen arkkusi.

Kakan Paikka

Olen tottunut ja harjaantunut penkkiurheilija. Muistan jo 70-luvulla katselleeni lauantai-iltaisin Englannin liigan futismatseja mustavalkoisesta telkkarista karvaisella matolla maaten. Oikeastaan penkkiurheilu onkin aika harhaanjohtava termi; pitäisikö minun kohdalla puhua joko karvamattourheilusta tai nykyisin sohvaurheilusta?

Penkkiurheilu -termi on varmaan peräisin ajalta, jolloin urheiluhalleissa oli pitkiä puisia penkkejä, joilla nökötettiin vieri vieressä. Semmoiset oli Rinkelimäen tekojään katsomossakin aikanaan, vaikka kyllä siellä enimmäkseen seistiin, ja seistään sikakatsomossa vieläkin. Nykyään liki kaikissa halleissa on kuitenkin muovikuppi-istuimet, joten siltä osin voisi sitten puhua vaikka muovikuppiurheilusta.

Maksullisten tv-kanavien myötä penkkiurheiluni, tai siis sohvaurheiluni, on kyllä noussut uudelle tasolle. Minulla on Canal+ Sport -kanavia parikin kappaletta, joten tarjontaa riittää. Jos laskee maksuttomien ja maksullisten kanavien tarjonnan yhteen, niin viikossa voisi katsella keskimäärin 6-8 futismatsia, pari lätkämatsia ja vielä öisin NHL-matseja niin paljon kuin jaksaisi. Meikäläisellä tulee hyödynnettyä tarjontaa viikossa 3-4 futismatsin ja 1 lätkämatsin verran noin keskimäärin.

Tason nousun on saa tuntea myös rakas vaimoni nahoissaan. Mutta onneksi ihminen on mielikuvituksellinen olento. Karinan oma huvi on naureskella pelaajien hassuille nimille, ja keksiä niistä hassuja väännöksiä. Ehdoton suosikki on "kaikkien paradoksien äiti" karvakalju (Carvalho, Chelsea). Toinen vastaava on vankikarkuri (El Karkouri, Charlton) sekä sitruuna, joka on Liverpoolin fanien lähinnä päänmuodon perusteella keksimä "lempinimi" Heskeylle (Wigan).

Sitten on paljon semmoisia nimiä, joista tulee hauskoja ihan normaalissa pelitilanteen selostuksessa. Legendaarisin näistä on "nyt on Kakan paikka", kun AC Milanin Kaka pääsee maalintekotilanteeseen. Huvittavia nimiä, joista voisi keksiä väännöksiä on vaikka kuinka paljon, mutta tässä muutama: Saha, Kolo Toure, Momo Sissoko, Ugo Ehiogu, Mark Viduka, Nicky Butt, van Persie, Chimbonda ... ja tietenkin Hyypiö.

Mutta tänään onkin vuorossa Kerho- HIFK, ja sikakatsomon "suosikki" Jere Kamalahti saa taas kuulla monta mukavaa kuittia, samoin kuin pillu tiibetti (Billy Tibbetts).

Pari Suhteesta

Minä, minua,
välillä minun,
anteeksi kumpikin minä
joskus sitten sinä mutta
minne missä ja miksi?
Antaa vastaan olla,
vastaan ja vastaan,
ja minut vedetään täältä kohta
läpi kautta eteen,
ei päälle
päällä hän kysyi
mitä päin kävellään
jalatta, stressittä
matalalla varjolla?
Päin näköä ja kokoa,
peilikuvaa
ja peilin läpi

GoreTexin ParaDoxit

Olin toissaviikolla Sheffieldissä ilmastokonferenssissa, jonka pääpuhuja oli Al Gore. Yleisöä oli about 500 tai enemmän, ja tapahtuma oli muutenkin suuren maailman tyylinen, ilmapallot sentään puuttuivat.

Al vaikutti kyllä olevan ihan oikeasti innostunut asiastansa. Ja jenkkityyliin se kyllä sitten pitää näkyä - multimedia oli lievästi sanottuna suureellinen ja mahtipontinen. Varsinkin sellaiselle, joka ei aiemmin ollut nähnyt 'An Inconvenient Truth' -leffaa, joka siis pohjautuu juuri kyseiseen multimedia-esitykseen, jonka kanssa Gore on kiertänyt saarnaamassa ympäri maailmaa.

Tietynlaisen vaikutuksen Al-poika esityksellään teki, mutta kiinnitinpä kuitenkin huomioni muutamaan paradoksiin.

1. Kaikesta huomaa, että Al on todellakin VAKAVISSAAN siinä, että globaalissa ilmastopolitiikassa ja siinä samalla talouspolitiikassa on tapahduttava radikaali muutos, jotta ilmastokatastrofilta vältyttäisiin. Ennen kaikkea jenkkien ja Kiinan, mutta asia koskee kyllä kaikkia. Goren vakavuus oli esityksen loppua kohti jopa pyhää vakaumusta lähentelevää, jota toki ryyditettiin isolla määrällä faktoja, käyriä, taulukoita, kuvia jne.

Tästä huolimatta Al avasi session kevyellä hupailulla teemasta "I used to be the next President of the United States". Siihen liittyi kohta, jossa Al kertoi olleensa muutama viikko hävityn vaalin jälkeen vaimonsa kanssa jossain surkeassa pikaruokalassa jonkin valtatien varressa. Naapuripöydässä oli kuiskuteltu, että 'hei tuossa on Al Gore' ja että 'onpa se alas vajonnut' jne. Kun tämmöisen esittää semmoiseen jenkki-tv-hupailu -tyyliin, jossa pitää väkisin nauraa oikeassa kohdassa, tulee eurooppalaiselle hetkeksi mieleen, että eikös tämän esityksen teema pitänyt olla ilmastomuutos..

2. Al korostaa esityksessää hyvin voimakkaasti, että ihmisen vaikutus ilmastomuutokseen on
tieteellisesti todistettua faktaa. Sitten kun mennään enemmän yksityiskohtiin, kuten jäätiköiden sulamiseen ja merivirtojen muuttumiseen, ei tieteellisiä viitteitä enää juuri ole, sen sijaan tunteisiin vetoavia kuvia hukkuvista jääkarhuista ja romahtavista jäävuorista..

3. 95 % esityksestä on ilmastomuutoksen kuvailua ja esittelyä komealla kuvamateriaalilla varustettuna. Siihen, mitä pitäisi tehdä ilmastomuutoksen torjumiseksi, ei Gore paljon paukkuja laita. No, leffan lopputeksteissä sentään tulee paljon käytännöllisiä vinkkejä äänestämisestä
jätteiden lajitteluun ja liikkumistavan valintaan, mutta moniko jaksaa niitä lukea.

Tietenkin kyse on myös kohderyhmästä. Esitys on varmaan suunnattu ennen kaikkea niille päättäjille, ja ylipäänsä ihmisille, jotka ovat torjuneet tavalla tai toisella ongelman olemassaolon tai oman osuutensa siinä. Sellaiselle leffa kyllä voi toimia ihan hyvin, mutta miten sellaiset saadaan vain katsomaan sitä..

Sheffieldissä yleisönä oli paljon ympäristöasiantuntijoita, mutta toisaalta paikallisia yritysjohtajiakin jossain määrin. Edellisille esitys ei paljon uutta tarjonnut, jälkimmäisille toivon mukaan jotakin ajateltavaa.

PilvenPiirtäjä

Jos pilven piirrän
olen pilvenpiirtäjä
jos Veikolle siivet
hän on siipiveikko
jos pilvenpiirtäjästä hyppään
olen minäkin,
mielelläni.

Jos pilven poltan
ja paperin, ja kynän,
olen siivellä Veikon,
veikon siivet häpyhuulet.
Sitä aineetonta runoa
perämiehen sauvalla
ohjailen tippa
kielelläni
suomen.

Pimeä mieli, pimeä talvi?

Pari viikkoa sitten, kun lumi tuli Helsinkiin, havahduin, että oho, luonto on olemassa! Kuukausia jatkunut pimeys ja synkkyys oli tehnyt tehtävänsä siten, että kulttuurin ulkopuolinen maailma oli lähes unohtunut.

Olen yleensä ollut vahvasti sitä mieltä, että pimeys ei vaikuta mielialaani, ja olen myös vastustanut kaiken maailman kirkasvalolamppuja, joiden pitäisi muka piristää tai ainakin vähentää talvimasennusta. Niitä vastustan kyllä vieläkin, mutta sen myönnän kyllä, että jotenkin se pimeys kaventaa horisonttia, näköalaa, kun EI NÄE yhtä paljon kuin valoisalla.

Mutta horisontin kapenemiseen vaikuttavat kyllä talviset elämäntavatkin, ja itse asiassa enemmän kuin pelkkä valon vähäisyys. Laskeskelin aamulla metrossa ajankäyttöäni tavallisella arkiviikolla. Jos viikko on suunnilleen keskimääräinen, maanantaista perjantaihin kestävän viikon 120 tuntia jakautuvat jotakuinkin seuraavasti:

- 40 tuntia sängyssä
- 40 tuntia töissä
- 10 tuntia liikenteessä (bussi, metro, ratikka + kävelyt koti-pysäkki-työ)
- 10 tuntia kotisohvalla
- 5 tuntia urheilemassa (pingis, sähly, lätkä)
- 7 tuntia keittiössä / ruokapöydässä
- 3 tuntia baarissa
- 2 tuntia kaupassa
- tunti vessassa
- 2 tuntia jää sekalaiselle kotona paikasta toiseen kuljeskelulle, tai ulkona kävelylle.

Ulkona tästä ajasta olen siis korkeintaan 3-4 tuntia koko työviikon aikana! Se tekee korkeintaan 3% kokonaisajankäytöstä. Viikonloppuna saatan olla vähän enemmän ulkona (sanan jokaisessa merkityksessä), mutta toisaalta silloin tulee nukuttua pidempään, ja sitä kautta menettää valoisaa aikaa. Ihmekös tuo sitten on, jos alkaa unohtaa, miltä se luonto oikein näyttää.

Aamulla bussin ja metron ikkunasta kyllä näkee puita ja puluja, mutta kyllä ne jäävät yleensä alitajunnan tasolle. Ei mulla koskaan ole ollut mitään ehdottomia pakkotiloja luontoon pääsemiseksi, varsinkaan talvella, mutta tulipa nyt kuitenkin havahduttua tämän lumentulon viivästyksen takia tämmöiseen vieraantumisilmiöön.

Sitä paitsi talvi on oivaa aikaa tehdä retkiä syvälle ihmisluontoon.. Mitä pimeämpi, hiljaisempi, ja syvempi onkalo talven sydämestä löytyy, sitä paremmat mahdollisuudet on löytää uusia ja täysin koskemattomia, kenties uhanalaisia luonteenpiirteitä tai mielialoja. Pimeä mieli, pimeä pullo, pimeä baari, kas siinä resepti talvisen perjantain harmoniselle retkeilylle.

Globaalin Borin Dori

Puhelinmiehen poika vaatii tolppakenkiä,
suutarin lapsi kenkäpuhelinta
kaikkea muuta niillä jo on:
siivet selässä ja aivot narikassa,
nahkiainen lompakon nahkana

Langaton aika kisulle tylsä
radioaalloilla rallatella
omenoista ei saa otetta
ne on muovia ja putoilevat puita kauemmas,
Aataminkin, oli Yyterin tuuli tai ei.
Sillä on oma peltilehmä syvällä ojassa.

Pian olen niin sopeutunut,
että kiwi putoaa sydämeltä
kauppakassiin.

Vihree Psyko

Olin viime viikolla Tallinnassa kehittelemässä Hesan ja Tallinnan kaupunkien ekotukitoimintaa. Paikalla oli myöskin muuan suhteellisen korkea-arvoinen tallinnalaisvirkamies, joka käytti muutamaa niin hauskaa sanaa, että niitä täytyy oikein maistella vielä jälkeenkinpäin.

Seminaarin yhtenä pääaiheena oli mietiskellä ekotukihenkilöiden (siis vähän vastaava kuin atk-tukihenkilö, mutta jeesaa käytännön ympäristöasioissa) tehtäviä kaupungin tapaisessa instanssissa. Kyseinen virkamies luonnehti ekotukihenkilön toimenkuvaa termillä 'organisaation vihreä psykologi'.

Psykologin tehtävä kai on noin kuvainnollisesti auttaa organisaation tai ihmisten päät semmoiseen asentoon, että homma toimii. Sinänsä kai voi ajatella, että ihmisten päissä ja ajattelutavoissa on jotain vikaa, kun eivät toimi ympäristöä säästäen. Tuntuu kuitenkin aika työläältä alkaa yksi kerrallaan alkaaa miettiä ihmisten päänsisäisiä ongelmia ympäristöasioissa. No, ehkä tuo tarkoitti enemmän organisaation pään ja toiminnan virittämistä oikeaan asentoon.

Tai sitten se liittyykin siihen vihreyteen. Ajatus lähtee siitä, että ihmisillä pitäisi olla joku ns. vihreä ideologia, että osaisivat käyttäytyä ympäristöystävällisesti. Niinpä niin, se kuulostaakin taas hyvin tutulta ihan kotomaassakin.

Kymmenkunta vuotta alalla työskennelleenä en kuitenkaan voisi olla enempää eri mieltä. Ne ajat ovat kaukana takana, jolloin ympäristöasiat olivat vain 'vihreiden' 'heiniä'. Ympäristöasiat ovat osa jokaisen aikaansa seuraavan organisaation toimintaa, jotka on hoidettava jolloin lailla kuntoon. Tietenkin ne voidaan hoitaa pinnallisesti tai syvällisesti, mutta niitä ei kuitenkaan voi kokonaan välttää.

Tämmöisessä tilanteessa ideologinen psykologisointi ei johda mihinkään muuhun kuin ympäristöasioiden marginalisointiin. Paljon enemmän saadaan aikaan, jos korostetaan ympäristöasioiden olevan osa kaikkea työtä siinä missä vaikka laatuasiat, turvallisuus, työterveys, jne.

Niin kivaa kuin se olisikin kulkea viraston käytävällä horsma perseessä roikkuen ja maastotakki päällä, niin se hauskuus on kyllä 70 -lukua. Nyt pitää keksiä uudet kujeet.

Palatakseni tallinnalaisvirkamiehen sanontoihin. Jossain vaiheessa tuo sanoi, että ekotukihenkilön tehtävä on opastaa mitkä roskat laitetaan 'vihreään roskikseen'. Ajatus on sinänsä hauska; kukahan poliitikko meillä näin vaalien alla ehdottaisi, että työpaikoille on saatava omat roskikset vasureille (punaiset), demareille (vaaleanpunaiset?), kokkareille (siniset), kepulaisille (ruskeat?) ja vihreille.. ja kristillisille puhtaanvalkoiset, perussuomalaisille hakaristinväriset..

Olisihan se vinkeää tarkkailla työtoveria!

Kännykäisen kähmelöijälle

Sinä kännykäiseni kähmelöijä
Kurja kommarini koukkaaja
oi omaisuuteni onkija
tuon tavarani tonkija

Kapakissa kuvettani kupsutit
tiskillä taskuani tapasit
armotta aukkoseni avasit
viisaan viestimeni vohkasit

Sinä Saatanallinen sillisilmä
Perkeleellinen peräperse
Helevetillinen helmaheikki
kirnulainen kirvakorva

Joutelisit Joutsan joutomaille
Savon saastaisille salaojille
menisit merikotkan merkkipuuksi
Ouluun oudoksi orpopojaksi

Häipyilisit Härmän häjymaille
Inarin inhoille ikisoille
Katoaisit kairan kaukomaille
tai Turun torin torasuille:

RajuRaimon ravinnoksi
PeräPertin pelmeniksi
SikaSimon sinapiksi
OrhiOskarin ohutsuoleksi

Ole hyvä!

Vaihdeviikot

Se on taas sitten vaihdeviikot edessä. Vanha viikko finalisoituu ja uusi näkee talvipäivänvalon. Oikeastaan vaihdeviikot on merkittävämpi tapahtuma kuin vaihdevuodet - siihenhän on varattukin nykyään kaksi kokonaista päivää 52 kertaa vuodessa.

Vaihdeviikkoihin liittyy rituaaleja samalla lailla kuin vaihdevuosiin, ja myös hikoilua. Hikoilua ilman työtä - eikä pelkästään saunassa. Perheille se voi olla laatuaikaa, toisille joutoaikaa, kolmansille pelkästään taikaa. Aika monille se on pään tyhjennystä kaikesta roinasta, mutta keinot ovat monenlaiset: viinaa, maratonia ja maratoniccia, tai jotakin yhdistelmää näistä.

Aikanaan meillä oli hauska rituaali lauantaisin: kokoonnuttiin aina jonkun kaverin luokse kuuntelmaan alivaltiosihteeriä raadiosta ja samalla syötiin isännän / emännän laittamia herkkuja. Ja siitä se sitten sujuvasti jatkui se vaihdeviikko aina sunnuntain puolelle iloisissa merkeissä. Mutta on siitäkin jo vuosia.

Semmoinen rituaali puolestaan on seurannut lapsuusvuosista saakka, että lauantaina viideltä tulee - ja katsotaan - telkusta englantilaista jalkapalloa. Erona on se, että nykyään se tulee maksulliselta kanavalta. Toisaalta pelejä tuleekin sitten niin runsaasti (vähintään 5 / vaihdeviikko), että alkaa perheen sisältä kuulua epämääräistä nurinaa, jos alkaa mennä useampi peli putkeen.

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, se on työmiehen lauantai. Paimiossa on Putka-niminen baari, mutta ei Irwin tainnut siitä laulaa. Perjantaina on kyllä yleensä kiva mennä baariin töiden jälkeen, mutta pojat ovat opettaneet minua terveille elämäntavoille. Niinpä lähden kohtapuoliin kuljeksimaan kohti Brakua, jossa kiidätetään luistimet jalassa ja maila kädessä reilun tunnin - ja vasta sitten Roskapankkiin!

¨¨¨¨¨¨
Tähän on kyllä vielä kirjattava, että jää muistiin, että keskiviikkona 10.1 oli Helsingissä 8 astetta - siis lämmintä, ja aurinko paistoi. Kaupungilla kulkiessa tuli semmoinen olo, että on joko väärässä ajassa, paikassa tai molemmissa. Nyt on sentään pikkuisen pakkasta!

Hikityyppi

Hikityyppi hän on
kuuma moderni kuohu
harhoja kuvitellut saunoja

Huomennakohan talvi herää?
Kylmä, melkein hullu kesä,
metsän laita niin avoin
että sitä alkaa odottaa taivaalta
tulevaa pehmeää kysymysparvea
mikä koskettaa sopivasti
mutta täyttää alta ja sisältä,
pään

Kylmä hiki hänellä on
moderni kuohuviini saunassa
yht'äkkiä pääntäysi vastauksia,
erisuuntaisia, mutta kuitenkin!

vaihdevuodet

Vuodet ovat äskettäin taas vaihtaneet paikkaa. Nykyinen vuosi vaihtui lähinnä nykyistä olevaksi vuodeksi ja lähinnä nykyistä oleva vuosi vaihtui nykyiseksi vuodeksi. Näitä kahta vuotta kutsutaankin suomen kielessä vaihdevuosiksi.

Vaihdevuosiin liittyy usein paljon kaikenlaista mystiikkaa ja hikoilua. Minulle hiki tuli nykyisen vuoden ensimmäisenä aamuna, kun yritin availla silmiäni. Edellinen ilta taas tuntui aika mystisen kaukaiselta, vaikka mitään dramaattista ei päässytkään tapahtumaan. Ihan kotosalla vain oltiin lasitetun parvekkeen suojissa. Tosin hurjimmassa vaiheessa lasit tuli vedettyä sivuun ja nuuhkittua raketin käryjä, mikä tietenkin selittää aamuhikoilun.

Näihin vaihtuviin vuosina toteutetaan vakiintuneita rituaaleja. Yleisimpiä ovat rakettien valaminen, tinojen ampuminen, lupausten kohottaminen, maljojen vannominen, järjetön tammikuu ja tipaton päänsärky. Omat suosikkini ovat kuitenkin tinojen tammikuu ja järjetön ampuminen.

Jotkut harrastavat myös lupausten alasampumista. Siitä voi syntyä hyväkin pauke ja mäiske, jos on mennyt tyhmyyksissään tekemään kovinkin juhlallisia lupauksia. Mä en ole tavannut tehdä lupauksia, yleensä en ole muistanut mutta toisaalta semmoisesta puuhasta tulee jotenkin skitsofreeninen olo: kuka oikein lupaa ja kenelle? Hyvä minä pahalle minälle?

Kerran nuoruudessani kylläkin lupasin olla tekmättä uuden vuoden lupauksia. Ehkä tämä oli sittenkin vain jalostuneempi skitsoilun muoto: hyvä minä lupaa pahalle minälle ettei hyvän minän KANNATA tehdä lupauksia pahalle minälle... mutta ne ajat ovat tietenkin historiaa.

Lupalaput silmille ja eteenpäin.