Friday, February 20, 2009

Asiat hoidossa?

Aamulla vein lapseni päivähoitoon, eli hän on nyt hoidossa. Kun kävelin töihinpäin, mietin että onko minulla asiat hoidossa. Tai missä määrin asiat on hoidossa.

Työni on sen luonteista, että kaikki asiat eivät aina ihan heti ole hoidossa. Tai jos olisivat, niin sitten ei enää olisi töitä. Se tietenkin olisi muuten mukavaa, mutta jostain pitää saada rahaa elääksensä.

Jotenkin sitä ihminen kuitenkin tavoittelee sitä, että asiat ovat edes suurimmaksi osaksi hoidossa. Tai jos mikään asia ei olisi hoidossa, sitä ei kestäisi.

Asioiden hoidossa olemisen optimi on varmaankin jossain siinä 70-90% paikkeilla. Aina pitää joitakin asioita olla ns. putkessa, joita hoitelee, mutta jotka eivät ole vielä IHAN hoidossa. Tai sitten sitä hoitelee osittain semmoisia isoja asioita, joita ei millään yksin edes voi loppuun asti hoidella.

Tästä kaikesta pähkäilystä tulenkin siihen lopputulemaan, että asioiden hoitoprosentti voisi olla yksi työhyvinvoinnin mittari. Joka viikon päätteeksi pitäisi listata asiat, jotka on hoitanut, ja ne jotka ovat jääneet hoitamatta. Jos hoidettuja on enemmän, ollaan plussalla eli työhyvinvointi kehittyy hyvään suuntaan. Jos päinvastoin, on syytä kääntyä esimiehen tai ammattiauttajan puoleen.

Työhyvinvoinnin lisäksi tämä voisi olla myös tulospalkkiomittari, sillä työhyvinvointihan tunnetusti vaikuttaa työn tuottavuuteen.

Joten ei muuta kuin uudet mittarit käyttöön!

Tuesday, February 17, 2009

HiiliNielu

Hiilijalanjäljen laskeminen on muodikasta. Kuulin, että Hesarin nettisivujen hiiliJJ-laskuria on käyttänyt jo 140000 tyyppiä. Olisipa ilmastonmuutoksen torjunta yhtä muodikasta...

Kahvipöydässä työkaveri letkautti, että on keskittynyt vime aikoina henkilökohtaisen hiilinielun kasvattamiseen ja osoitti keskivartaloansa. Hauska ajatus! Mitä enemmän mössöä naamaan, sitä enemmän taatusti myös hiiliyhdisteitä kertyy "varastoon"... Siis henkilökohtaiseen hiilitaseeseen pitäisi laskea myös hiilinielut eikä pelkkiä päästöjä.. Ja jos henkilökohtainen hiilipäästökauppa joskus saadaan aikaan, kuuminta hottia olisi hiilitablettien ostaminen, sillä nielemällä niitä tase kääntyisi heti plussalle... vai miten päin se meni..

No niin, malttia, malttia. Joka tapauksessa Hesarin laskurissakaan ei ole hiilinieluja otettu huomioon, olisivat ne sitten millaisia tahansa. Esimerkiksi rakentamalla puutalon voisi oikeasti tehdä pienen ilmastoteon.

Minäkin olen toki hiilijalanjälkeni laskenut, ja se oli jotain 6800 kg /vuosi. Nyt jään enää odottamaan kesää, ja sitä, että Hesari julkaisee iilijalanjälkilaskurin. Sen avulla voisi kätevästi arvioida, kuinka paljon iilimatoja rannnoilta jalkapohjiin kertyy, kun viettää x tuntia aikaa y tyyppisillä biitseillä.

Tuesday, February 3, 2009

SydänTalvi

Väittävät, että nyt on sydäntalvi. Miten niin, en mä ainakaan ole huomannut, että ihmiset olisivat yhtään sen sydämellisempiä nyt kuin alkutalvesta tai lopputalvesta. Päinvastoin, normaalia jäisempää palvelua saa esimerkiksi bussissa, kioskilla tai tekojääradalla. Kylmyys on tunkenut läpi koko yhteisön, myös länsi-Euroopassa ja esimerkiksi Lontoossa, missä lumen tulo on lamauttanut liikenteen.

Vai liittyykö se siihen, että tähän aikaan esiintyy normaalia enemmän sydän- ja verisuonitauteja?

Ainakin näin tipattoman tammikuun päättymisen jälkeen tuntuu, että monilla ihmisillä on menossa ennemmin maksatalvi kuin sydäntalvi. Tai ehkä jopa munuaistalvi. Meidän Vuokolla taas on menossa suolistotalvi, sen verran sitkeä mahatauti on päällä. Lähestulkoon suolisto-Karabah.

En oikein tykkää myöskään ydintalvi-termistä. Ei nykyaikana enää niin kylmiä talvia ole, että voisi verrata "oikeaan" ydintalveen.

Oli talvi mikä tahansa, niin nyt siitä pitää nauttia täysin siemauksin. Olen käynyt 3 päivän sisään 2 kertaa hiihtämässä - ekan kerran kahteen vuoteen! Säälin tulevia sukupolvia, jotka joutuvat etsimään lunta hiihtoputkista tai äärimmäisestä arktikasta (jos semmoista enää onkaan). Niin mukavaa Juha Miedon Sinapin jalanjäljilla kulkeminen on.