Thursday, August 27, 2015

Monikulttuurisuudesta ja matkaoppaista

Timo Virtalan "Sarajevo ja sen ympäristö" oli monella tapaa kiinnostavaa luettavaa. Sen lisäksi, että Sarajevo tuli jo ennalta kovin tutun tuntuiseksi, toi kirja mukavia oivalluksia monikulttuurisuudesta, Balkanin sodasta ja matkaoppaista ylipäänsä.

Sarajevon monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus on ollut tunnettu jo vuosikymmeniä, mutta Virtalan eläväiset tarinat tekevät ne kouriintuntuvaksi ja todentuntuiseksi. Tarinat kertovat ennen kaikkea siitä, miten bosniakit, kroaatit ja jopa kaupungin serbit puolustivat yhdessä tuumin piiritettyä Sarajevoa, vaikka bosniakkeja toki oli enemmistö.

Usein väitetään, että sodan taustalla oli kommunismin ja Jugoslavian hajoamisen aiheuttama nationalismin voimakas herääminen. Virtalan kirja kuitenkin hyvin havainnollisesti osoittaa, miten koko kansallisuuden käsite on monikulttuurisessa Sarajevossa melkoisen hämärä ja harhaanjohtavakin. Nationalismin nousu varmaankin on sodan taustalla, mutta se oli kuitenkin ennemmin äärikansallismielisten poliitikkojen ja median lietsoma, kuin "kansa riveistä" nouseva.

Myöskään uskonnon ja etnisyyden kategoriat eivät tosellakaan ole Sarajevossa yksiselitteiset: joka kolmannes avioliitoista on tutkimusten mukaan uskontojen välisiä. Lisäksi kaupungissa on muslimien, katolisten ja ortodoksien ohella vahvat juutalaisuuden ja sufilaisuuden perinteet.

Virtalan kirja on siis myös matkaopas, vaikkakaan ei mikään perusmatkaopas. Tyypillinen matkaopashan esittelee nähtävyydet, majoitus- ja ravitsemusvinkit, liikkumistavat ja muut käytännön vinkit asiallisesti, mutta varsin ulkokohtaisesti. Virtala puolestaan antaa satakunta sivua tilaa sarajevolaisten ihmisten omille tarinoille, haastatteluille ja näkökulmille. Miten eläväksi kaupunki tällä keinolla tuleekaan! Tuskin maltan odottaa enää kuukauden päässä häämöttävää pienimuotoista Balkanin kiertuettani, josta varmaan tulee myöskin kiinnostavia tarinoita...