Musta Joulu

Niin taas joka puolella hoetaan että on kamalaa kun oli musta joulu. Mikä musta joulu tämä nyt oli, meillä ainakin on takapihalla ihan vihreä nurmikko. Etupihalla, mistä on nyhdetty ruusupensaat hevon kuuseen, on kyllä enemmän ruskeaa. Mutta YLEn sääkartallakin oli vihreää etelä-Suomen päällä, joten kyllä tämä oli selvästi enemmän vihreä joulu kuin musta joulu.

Vihreästä joulusta tulee mieleen ekojoulu, mutta tässä mielessä ehdotus ei ole kovin hyvä, se myönnettäköön. Ekomielessä joulu on ennemminkin henkisesti musta. Niin materialistinen joulu nykyään on, että meinää yököttää. Meidänkin piskuinen 7 kk Vuokko sai valtavan määrän lahjoja, vaikka ei taatusti ymmärrä, mitä lahja on, saati että ymmärtäisi niiden kaikkien lahjojen luonteesta yhtään mitään.

Oli meidän joulussa sentään jotain ekoa; ei jouluvaloja, ja kuusikin tuli valittua lähimetsästä metsänhoidollisin perustein. Eikä syöty siivuakaan kinkkua.

Mutta eikö joulu voisi olla vain perinteisesti punainen joulu? Joulupukin kauhtana, rosolli, joulun pöytäliina, ja isien silmät jouluaamuna ovat kaikki useimmiten punaisia. Tänä vuonna oli muuten myynnissä kokopunaisia muovikuusiakin! No, kenties vihreä ja punainen joulu ovat liian poliittisia nykypäivänä? Musta joulu sen sijaan on epäpoliittinen, kaikille yhtä synkkä.

Miksihän kukaan maalikauppias ei ole vielä tuotteistanut joulun värejä? "Haluatko valkean joulun? Hae nyt meiltä 50 litraa lumenvalkoista Tikkurilan jokeria, niin johan saat hetkessä koko kämpän ja vaikka takapihankin valkoiseksi!" tai "Hanki itsellesi vihreä joulu: meiltä nyt vihreää Teknosta hintaan 5 e / 100 litraa, sillä sat naapurisikin hetkessä vihreäksi eikä pelkästään kateudesta!"

Ei sitten tarvitsisi enää miettiä minkävärinen joulu meille nyt tänä vuonna tulee, kun sen saisi itse valita!

Tämä joulu oli poikkeukselinen, kun en saanut aikaiseksi edes joulurunoa. Lupaavasti alkanut lähiteema (viime vuonna lähibaarin joulu) ei siis saanut jatkoa lähikaupan joulusta tai lähikioskin joulusta. No, ehkä ensi vuonna on vuorossa lähikoulun "uusi vuosi".

VoimaPäivä

Yhtenä ruuhkan täyttämänä hetkenä
sen tajusin
Mikä tahansa päivä
voi olla VoimaPäivä
Silloin johdoissa on kirkkaita ihmisiä
ja kirkasta sähköä
turun murteesta poistettu konditionaali
ja epäystävällisyys viety Ämmässuolle,
"ei talvikunnossapitoa" -kyltit korvattu
"talvi epäkunnossa" -kylteillä,
ensilumi yrittää jo kolmatta kertaa,
ilman mitään epälogiikkaa.

Sinä päivänä ajan metrolla Järvenpäähän
kysyn yksikön toiselta persoonalta
kuka maksaa ravintolalaskun,
jos joulupukki on tuonut ilmaisen lounaan.

Sinä päivänä edes joulupukki ei vanhene
lapset vetäytyvät pienemmiksi
kerätäkseen voimia
huomista varten.

KissanPäivä

Näinä adventtisohjoisina aikoina kun kaupungilla kulkee, ei voi olla ajattelematta, etä monella olisi oppimista kissan elämästä. Oikeastaan kahdesta syystä; tietenkin rennon elämäntyylin takia, mutta myös tietyn päättäväisyyden takia. Joululahjojen perässä juoksevilta näyttää puuttuvan molempia.

Meidän Puksu-kissan päivä menee suunnilleen seuraavasti. Aamulla kuuden seitsemän aikaan se herättää meidät naukaisemalla muutaman kerran sängyn vieressä ja sitten se pomppaa kyhnäämään kylkeä tai naamaa, jos en muuten herää. Se on aika viisas temppu, sillä se tietää, että se on ehkä varmin aika vuorokaudesta saada hellyyttä ja silitystä. Siihen aikaan kun herään, tiedän nimittäin ihan hyvin, että kissaa ei saa hiljaiseksi muuta kuin silittämällä. Siten on koko perheellä toivoa saada vielä vähän nukuttua.

Sitten kun ollaan aamiaisella, alkaa päättäväinen naukuminen takaoven luona. Toiveena on tietenkin päästä ulos, ja jos sattuu olemaan viikonloppu tai kesä, toiveet saattavat hyvin toteutuakin. Varsinkin kesällä aamukahvi ulkona onkin sekä kissan että isännän lempiharrastus.

Sitten onkin pian päiväunien aika. Ja ne ovatkin riittävät, sillä ne kestävät yleensä 4-5 tuntia. Yleisin päikkäripaikka on sauna, varsinkin jos ovi on muistettu jättää auki. Siinä on kadehtimista monella - saisipa olla monta tuntia saunassa joka päivä;-)

Sitten alkuillasta on toinen ulosnaukumisen paikka. Mutta viimeistään sitten, kun isäntä on tullut kotiin töistä, alkaa ruuan kerjuu. Sekin on yleensä viisaasti ajoitettu siten, että töistä väsynyt isäntä ei jaksa vastustella, vaan kiltisti kaivaa jääkaapista einestä pikku lemmikille.

Loppuillasta isännän ja kissan rentouden kaipuulla on yleensä yhteinen toteutuskanava, eli sohvalla makoilu ja tv:n tuijotus. Tähän on kuitenkin tullut pieniä säröjä, sillä perheen vauva on myös oppinut kyseisen harrasteen. Ja kissa ja vauva eivät ymmärrettävistä syistä viihdy samalla sohvalla kovin luontevasti.

Kissan kadehdittavista ominaisuuksista voisi vielä mainita itsenäisyyden ja omahyväisen välinpitämättömyyden. Nimittäin jos sitä ei kiinnosta olla sosiaalinen, se ei kaihda osoittaa sitä, vaan vetäytyy nokka pystyssä omaan rauhaansa.

Meillä ihmisillä moista ei katsottaisi hyvällä, vaikka monta kertaa sellaisen tahtoa voisi ollakin.