Balkanin muistikuvia

Split – vanhakaupunki hohti puhdasta valkoista marmoria. Illat olivat lämpimiä, olut kylmää, ja kalaruuat erittäin maukkaita. Kalatorilla tuoksui tuore kala. Turistirannat kumisivat tyhjyyttään, vaikka vesikin oli vielä uimakelpoista.

Bol – herttainen pikkukylä Bracin saarella. Kylän kupeessa on kuuluisan kaunis uimaranta Zlatni Rat eli kultainen niemi. Se oli pyöreine pikkukivineen maineensa veroinen, ja paikalliset hyödynsivät lämpimän syksyn tarjoamia pulikointimahdollisuuksia.

Mostar – kaupunki, jossa Google ei tiennyt, missä bussiasema sijaitsee. Sodassa pommitettu ja sittemmin uudelleen rakennettu Stari most –silta on kaupungin keskipiste, ansaitusti. Kohdalle ei onneksi osunut turisteja viihdyttäviä uimahyppääjiä. Erilaiset jauheliharuuat ovat täällä ruokavalion peruskauraa.

Sarajevo – tämä monikulttuurisuuden tyyssija joutui Balkanin sodassa vain 20 vuotta sitten kansallisuusaatteiden taistelutantereeksi ja monta vuotta kestäneen julman piirityksen kohteeksi. Sodan jäljet näkyivät vielä monella tavalla. Serbian suunnan bussiasema oli jätetty kaupungin ulkopuolelle, johon trollikka tosin kuljetti – tai oikeastaan puolen kilometrin päähän.. Kahvilakulttuuri kukoisti kaupungissa.

Bussimatka Sarajevosta Belgradiin vessattomassa bussissa kesti yli seitsemän tuntia, mutta matka ei tuntunut niin pitkältä, koska maisemat olivat upeat etenkin Bosnian puolella ja taukoja pidettiin riittävästi hauskoissa pikkupaikoissa. Bussit olivat muuten ihan mukavia ja kulkivat jokseenkin aikataulussa.

Belgrad – matkaväsymys alkoi jo painaa, mutta kaupungista jäivät mieleen mm. hieno linnoituspuisto, hyvät ravintolat rasittavine slaavilaisine musiikkiesityksineen sekä eläväinen keskusta olut- ja rakija-baareineen. Ilma alkoi olla jo syksyinen.

Museoissa kävin niin Splitissä, Sarajevossa kuin Belgradissakin, mutta niistä ei mikään jäänyt mitenkään poikkeuksellisesti mieleen.

Ihmiset olivat joka puolella ystävällisiä ja auttavaisia sekä hotellit halpoja ja kotoisia. Split oli kaupungeista kallein, mutta ei toki läheskään Suomen hinnoissa.

Elämöintiä

Kuumalla tyynyllä kylmä hiki
ja pommi valuu korvista
elämöinnin ja melleröinnin
jatkumisen ja poisvalunnan
likinäköinen raja
kohauttelee olkapäitään
Vaikka kuinka sitä raapii
saa vain ovesta päähänsä
kylmän, hikisen sarven

Hätä

Tämän runon nimi on hätä.

Tämä runo on syntynyt sodasta, vainosta ja tuskasta.

Tämä runo on lojunut leireillä ja nähnyt nälkää,

kuunnellut kuolemaa

ja tuntenut aseen kosketuksen,

sekä toivon pilkahduksen.

Tämä runo on ottanut jalat allensa,

älypuhelimensa ja viisi muuta tavaraansa

ottanut mukaansa.

Eurooppa! Rahaa pimeään taskuun

kädet viittovat tuonne ja tuonne ja tuonne.

Aidan viertä, junan hikeä ja tunkua.

Keinotekoisia rajoja, sotilaiden sojottelua.

Eksyneitä ja eksytettyjä lapsia. Aidan viertä.

Hikeä, nälkää ja aidan viertä. Odotusta.

Tämä runo ihmettelee, miksei Euroopan vapaa liikkuvuus koske tätä runoa.

Tämän runon pitää salakuljettaa itsensä seuraavalle riville.

ja tästä puhutaan ministerien kabineteissa,

mutta runolle ei haluta antaa ihmisarvoa.

Tämä runo ei osaa ruotsia eikä suomea,

mutta rivit kuljettavat sitä kohti pohjoista.

Tämä runo järkyttyy syvästi,

kun näkee valkoiseen huputetun miehen tai naisen,

ja runoa kohti lähetetään raketti.

Tämä runo ottaa siivet allensa

katselee kaupunkeja, maaseutua ja maan tilaa.

Tämän runon rajat ovat heikot;

pieni puhallus kaataa sen kuin myrskytuuli pohjalaisen ladon.

Tämä runo liftaa syysmuutolla olevan joutsenen kyytiin.

Kivi, paperi, sakset

Sailas ja Linkola
Nuo suoran toiminnan miehet
sanovat että 
ISOT teot ratkaisevat
Pieniä ei tarvita.
Ei direktiivejä ei kaupunkilaisia
Menkööt metsään
Humanisteja ei myöskään
Clean Techissä tarvita
Oikeastaan Clean Techin voisi
Puhdistaa teknologiasta
Ympäristö ja talous
Ovat joko tai.
Mittakaavastahan sen näkee:
on kestävyysvaje ja älyvaje,
Joten pois tukiaiset ja verot,
pois virkamiehet ja tuppisuut
Hus vaan
Sentään muutama tehdas voisi jäädä
Yksi jossa tehdään leikkauslistoja,
pari joissa tehdään paperia ja saksia
Kiviä saa metsästä

Vuoden Aikaisia

Työviikko

Työviikon alku ja loppu 
sekoittuvat toisiinsa
Kävelen takaperin kohti lapsuutta
niin kuin suussa sulava jääpala
muutun hiljaa vedeksi
Muistanko vielä, tai muistanko jo
ajatuskatkojen välissä 
kuivuneella uomalla 
kerran virtaavan
työasian?

AVOTILA

Haluttiin kaataa seinät
ettei tarttis HUUTAA
eikä tuskailla yksin
Haluttiin kaataa raja-aidat
koska ei saasteetkaan...

Suljettu osastokin 
toki sopii
joihinkin tilanteisiin

Mutta niin kuin on 

Data avoin
jäi meiltä ovi auki

Vaikka me ollaan kuin yhtä perhettä
ei tämä mikään aviokonttori ole
Vain pelkkä avotila.

Syksy

Tämä kohta ajasta

 ei enää rullaluistella

 ei vielä jäällä kaarrella

Pahempi juttu

on pestävä pää

 asenteella ahvenen

kädet oksiksi jätän

siirtyäkseni kuivaharjoitteluun

mielikuvia luistellen, pakoon.

Itsenäisyydestä

Ihan itsekseni kävelin kerran
rupisen kuun siltaa
ruisrääkän rääky soi korvissani
mut suomineidot hyppivät 
runon rajan yli.

Ihan yksikseni poljin kerran 
kohti Viikin sinisen talon kulmaa
heti organisaatiorakenteen kun
poistin silmiltäni
alkoi päässäni pyöriä
ja ihmisiä oli ihollani.

Kerran hämärässä, unen laidalla

matkasin sisintä päin

pienen millihetken verran
heräsin, kun keräsin
itsenäisyyteni
ihan muilta.

Jouluyö

Täyttyy tyhjiö,

vähitellen niin pimeää  

että voi selvästi nähdä

sukupolvien notkeasti pihalta pinkovan  

merenpohjien kautta

tunturien tupsuiksi ja tupsulakeiksi  

kuulen nielaisevani  

myötätuulen ilmaa  

vai oliko se kuvitelmaa  

kuvitettua joulun unelmaa

Uusi vuosi

Uusi vuosi, jälleen
hyppään tuntemattomaan
tavoitteena pehmeä ländäys
hidas nollaus
Äkkiä ohuena valona taivaalle,
alas leijaillen tuhansina 
pieninä nollina
joiden raja-arvona 

maapallon tulevaisuus
rullaluistimilla

Vuorotteluvapaalle

Ei vuorovesi venettä kaada

sillä parempi pyy pidoissa

kuin tusina turhaa lintua oksilla

ilmoitti pörheä fasaani

vanhakantaisesti, tekstarilla:

KÖÖK - KÖ!

Monikulttuurisuudesta ja matkaoppaista

Timo Virtalan "Sarajevo ja sen ympäristö" oli monella tapaa kiinnostavaa luettavaa. Sen lisäksi, että Sarajevo tuli jo ennalta kovin tutun tuntuiseksi, toi kirja mukavia oivalluksia monikulttuurisuudesta, Balkanin sodasta ja matkaoppaista ylipäänsä.

Sarajevon monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus on ollut tunnettu jo vuosikymmeniä, mutta Virtalan eläväiset tarinat tekevät ne kouriintuntuvaksi ja todentuntuiseksi. Tarinat kertovat ennen kaikkea siitä, miten bosniakit, kroaatit ja jopa kaupungin serbit puolustivat yhdessä tuumin piiritettyä Sarajevoa, vaikka bosniakkeja toki oli enemmistö.

Usein väitetään, että sodan taustalla oli kommunismin ja Jugoslavian hajoamisen aiheuttama nationalismin voimakas herääminen. Virtalan kirja kuitenkin hyvin havainnollisesti osoittaa, miten koko kansallisuuden käsite on monikulttuurisessa Sarajevossa melkoisen hämärä ja harhaanjohtavakin. Nationalismin nousu varmaankin on sodan taustalla, mutta se oli kuitenkin ennemmin äärikansallismielisten poliitikkojen ja median lietsoma, kuin "kansa riveistä" nouseva.

Myöskään uskonnon ja etnisyyden kategoriat eivät tosellakaan ole Sarajevossa yksiselitteiset: joka kolmannes avioliitoista on tutkimusten mukaan uskontojen välisiä. Lisäksi kaupungissa on muslimien, katolisten ja ortodoksien ohella vahvat juutalaisuuden ja sufilaisuuden perinteet.

Virtalan kirja on siis myös matkaopas, vaikkakaan ei mikään perusmatkaopas. Tyypillinen matkaopashan esittelee nähtävyydet, majoitus- ja ravitsemusvinkit, liikkumistavat ja muut käytännön vinkit asiallisesti, mutta varsin ulkokohtaisesti. Virtala puolestaan antaa satakunta sivua tilaa sarajevolaisten ihmisten omille tarinoille, haastatteluille ja näkökulmille. Miten eläväksi kaupunki tällä keinolla tuleekaan! Tuskin maltan odottaa enää kuukauden päässä häämöttävää pienimuotoista Balkanin kiertuettani, josta varmaan tulee myöskin kiinnostavia tarinoita...