KissanPäivä

Näinä adventtisohjoisina aikoina kun kaupungilla kulkee, ei voi olla ajattelematta, etä monella olisi oppimista kissan elämästä. Oikeastaan kahdesta syystä; tietenkin rennon elämäntyylin takia, mutta myös tietyn päättäväisyyden takia. Joululahjojen perässä juoksevilta näyttää puuttuvan molempia.

Meidän Puksu-kissan päivä menee suunnilleen seuraavasti. Aamulla kuuden seitsemän aikaan se herättää meidät naukaisemalla muutaman kerran sängyn vieressä ja sitten se pomppaa kyhnäämään kylkeä tai naamaa, jos en muuten herää. Se on aika viisas temppu, sillä se tietää, että se on ehkä varmin aika vuorokaudesta saada hellyyttä ja silitystä. Siihen aikaan kun herään, tiedän nimittäin ihan hyvin, että kissaa ei saa hiljaiseksi muuta kuin silittämällä. Siten on koko perheellä toivoa saada vielä vähän nukuttua.

Sitten kun ollaan aamiaisella, alkaa päättäväinen naukuminen takaoven luona. Toiveena on tietenkin päästä ulos, ja jos sattuu olemaan viikonloppu tai kesä, toiveet saattavat hyvin toteutuakin. Varsinkin kesällä aamukahvi ulkona onkin sekä kissan että isännän lempiharrastus.

Sitten onkin pian päiväunien aika. Ja ne ovatkin riittävät, sillä ne kestävät yleensä 4-5 tuntia. Yleisin päikkäripaikka on sauna, varsinkin jos ovi on muistettu jättää auki. Siinä on kadehtimista monella - saisipa olla monta tuntia saunassa joka päivä;-)

Sitten alkuillasta on toinen ulosnaukumisen paikka. Mutta viimeistään sitten, kun isäntä on tullut kotiin töistä, alkaa ruuan kerjuu. Sekin on yleensä viisaasti ajoitettu siten, että töistä väsynyt isäntä ei jaksa vastustella, vaan kiltisti kaivaa jääkaapista einestä pikku lemmikille.

Loppuillasta isännän ja kissan rentouden kaipuulla on yleensä yhteinen toteutuskanava, eli sohvalla makoilu ja tv:n tuijotus. Tähän on kuitenkin tullut pieniä säröjä, sillä perheen vauva on myös oppinut kyseisen harrasteen. Ja kissa ja vauva eivät ymmärrettävistä syistä viihdy samalla sohvalla kovin luontevasti.

Kissan kadehdittavista ominaisuuksista voisi vielä mainita itsenäisyyden ja omahyväisen välinpitämättömyyden. Nimittäin jos sitä ei kiinnosta olla sosiaalinen, se ei kaihda osoittaa sitä, vaan vetäytyy nokka pystyssä omaan rauhaansa.

Meillä ihmisillä moista ei katsottaisi hyvällä, vaikka monta kertaa sellaisen tahtoa voisi ollakin.