En enää muista minkä ikäisenä piskuinen Vuokkomme nauroi ensimmäisen kerran, mutta kuukausitolkulla siitä on joka tapauksessa aikaa. Naurua kyllä riittääkin päivittäin mitä erilaisemmille asioille, suosituimmasta päästä ovat Puksu-kissan liikehdintä, kuikuilu äidin selän takaa ja lentokoneella ajelu pitkin asuntoa. Puhetta tyttöseltä sen sijaan ei vielä ole kuulunut, lukuunottamatta yksittäisiä sanoja epämääräisesti muistuttavia äänteitä.
Tästä voi tietysti vetää sen johtopäätöksen, että huumorintaju on paljon ajattelua perustavampaa laatua oleva ominaisuus ihmisillä. Saman johtopäätöksen voi tietysti tehdä baarissa loppuillasta; kun riittävästi juo viinaa, ei puhe enää kulje, mutta nauru vielä irtoaa..
Huumorintaju ylittää myös kieli- ja kulttuurirajat, minkä huomasi taas pohjoismaisessa seminaarissa viime viikolla. Aku Ankka -huumori tuntui nimittäin kummasti yhdistävän porukkaa. Tupu, Hupu ja Lupu ovat aikamoisen hauskan kuuloisia skandinaavisilla kielillä: Ole Dole Doff, Rip Rap Rup ja Knatte, Fnatte ja Tjatte.
Joskus tuntuu, että huumori on tosiaan paljon yhteneväistä ajattelua helpompaa kulttuurien tai virastojen välillä. Hyvä niin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment