Olen vannoutunut ruuhkamaksujen kannattaja. Olen aina jaksanut ihmetellä niiden vastustajien perusteluita. Väittävät, että keskusta näivettyy, kun autoilijat suuntaavat kaupungin laidalla oleviin kauppakeskuksiin. Mutta eikö ylivoimaisesti merkittävin ruuhkien aiheuttaja ole työmatkaliikenne, jossa ei ole vaihtoehtoja määränpään suhteen, mutta kulkuneuvon suhteen kyllä. Eikä ostosliikenne.
Sitä paitsi, kun joukkoliikennettä parannetaan ruuhkamaksujen tuloilla, paranevat liikenneolosuhteet niin joukkoliikenteen käyttäjillä kuin autoilijoillakin. Autoille tulee lisää tilaa, kun ruuhkat vähenevät.
Ruuhkamaksuja pitäisi oikeastaan soveltaa muillakin elämän alueilla. Hulluille päiville pitäisi ehdottomasti asettaa maksu, jotta Stokkalla asiointi jakautuisi tasaisemmin eri päiville. Kapakoihin, joihin joutuu jonottamaan, voisi laittaa lisämaksun, jotta asiakkaita riittäisi hiljaisempiinkin baareihin. Lounasravintolat voisivat ruuhkamaksuttaa asiakkaita klo 11-12, niin lounastaminen jakautuisi pidemmälle ajalle.
Toinen käsite, jonka soveltamista pitäisi laajentaa, on vaitiolovelvollisuus. Pitäisi olla poliittinen vaitiololautakunta, joka voisi langettaa jollekin poliitikolle vaitiolovelvollisuuden johonkin asiaan, jos lausunnot alkavat olla aivan järjettömiä tai asiaan kuulumattomia. Esimerkiksi Jan Älyvapaavuori voisi saada vaitiolovelvollisuuden ruuhkamaksuihin liittyen.
Epäkohta on, että jos tämä otettaisiin käyttöön, eduskunnasta voisi tulla aika hiljainen paikka.
No comments:
Post a Comment